| Koneturvallisuuden
perusteet
Kuluvan
vuoden alussa tuli voimaan asetus koneiden turvallisesta käytöstä
ja tarkastamisesta. Asetus toi runsaasti uusia velvoitteita
koneita hankkiville ja käyttäville työnantajille. Koneisiin
liittyvät vaarat on nyt tunnistettava ja niihin liittyvät
riskit arvioitava. Liian suuriksi todettuja riskejä on ryhdyttävä
välittömästi pienentämään. Toinen merkittävä uusi
velvoite koskee koneiden tarkastamista. Aikaisemmin puristimia
ja eräitä muita koneita koskenut säännöllisen tarkastamisen
velvollisuus koskee nyt kaikkia koneita.
Miten
tarkastat ja arvioit riskejä, ellei sinulla ole tietoa koneita
koskevista standardeista ja säädöksistä?
Erityisesti
koneiden suunnittelijoita ja valmistajia koskeva asetus koneiden
turvallisuudesta (eli EU:n uusi konedirektiivi) tulee voimaan
kuluvan vuoden lopussa. Myös useat tärkeät direktiivin
vaatimuksia täsmentävät eurooppalaiset standardit ovat
uusiutuneet.
Valmistajien
lisäksi uusi asetus ja standardit ovat tärkeitä myös
koneiden hankkijoille ja käyttäjille. Vuoden alussa voimaan
tullut asetus nimittäin velvoittaa, että käyttöön saa ottaa
vain vaatimusten (eli konedirektiivin) mukaisia koneita. Työnantajan
on osattava itse varmistaa, että koneissa ei ole olennaisia
puutteita. Kokemus on osoittanut, että koneessa oleva CE-merkki
ei ole mikään tae vaatimusten mukaisuudesta.
Näihin
kaikkiin vaatimuksiin pystyt aikaisempaa paremmin vastaamaan
hankkimalla kirjan Koneturvallisuuden perusteet. Kirjoittajina
on kaksi Suomen koneturvallisuuden huippuasiantuntijaa,
diplomi-insinöörit Tuiri Kerttula ja Tapio Siirilä. He ovat
osallistuneet säädösten ja standardien valmisteluun ja
tuntevat siksi aiheensa läpikotaisin. Kirja ei kuitenkaan ole
paperinmakuista säädösten esittelyä, vaan hyvin käytännönläheinen
ja runsaasti havainnollisia kuvia ja esimerkkejä sisältävä. |
Kirjoittajat: Tapio
Siirilä, Tuiri Kerttula
Kustantaja: Opiks-Tiimi Oy
ISBN 978-952-99981-0-4
Hinta
85,00 + alv 8 % 6,80, yhteensä 91,80 |